Rakennamme palveluasenteella

PLL Rakennus OY :n toiminnan kulmakivinä ovat Palvelu, Laatu ja Luotettavuus. Tarjoamme kokonaisvaltaista rakennuspalvelua yli 20 vuoden kokemuksella.  Meiltä saat niin suunnittelun, materiaalien hankinnan että ammattitaitoisen toteutuksen yhdestä paikasta.

Yrityksille
Teemme korkealaatuista rakennustyötä ja tuotamme tarvittavia rakentamisen tukipalveluja alan toimijoille.  Voimme suorittaa esimerkiksi purku- tai/ja rappaustyöt eri rakennusvaiheissa. Olemme erikoistuneet etenkin erilaisten kivitöiden mm. graniitti- ja marmorilaattojen asennuksiin, luonnonkivimuurauksiin sekä liuskekivitöihin. Lisäksi erilaiset tasoite- ja muuraustyöt ovat erikoisalaamme.

Meillä ammattitaitoiset työmiehet päivittävät osaamistaan ja muun muassa vesieristystä vaativissa tehtävissä meidän kauttamme saa myös VTT-sertifioituja tekijöitä. Pysymme aikatauluissa ja noudatamme sovittua suunnitelmaa.  Joten kannamme myös vastuun tehdystä työstä, siten myös laadunvalvonta on erityisasemassa koko projektin ajan.

Tarjoamme laaja-alaisesti eri rakennusalan palveluita. Kannattaa siis harkita yritystämme vaihtoehtona yrityksenne yhteistyökumppaniksi.  Tutustu nykyisiin yhteistyökumppaneihimme ja referensseihimme tästä. 

Yksityisille
Toimimme myös yksityisellä sektorilla tuottaen pienremontteja ja ulkotöitä. Jos on tarve piha laatoituksiin,  luonnonkivimuurauksiin tai terassin kunnostukseen.  Suunnittelemme kanssanne esimerkiksi pintaremontin, joka parantaa asuntonne arvoa ja sen viihtyvyyttä. Toteutamme myös erikoisosaamistakin vaativat laatoitukset ja tasoitetyöt eteiseen, kodinhoitohuoneeseen, keittiöön – pitkällä kokemuksella ja varmasti kerralla oikein, onhan laatoitus ydinosaamisaluettamme!

Annamme selkeän tarjouksen ja pitävät aikataulut. Yhteistyökumppaniemme kautta toteutamme niin putki-ja sähkötyötkin ja me hoidamme koko projektin mahdollisimman vaivattomasti alusta loppuun.  Kerro tarpeistasi – me toteutamme!

Tutustu tarkemmin palveluihimme ja kysy tarvittaessa lisää.

Luotettava kumppani
PLL Rakennus OY:n toiminta perustuu aitoon haluun palvella asiakkaita. Olipa urakka pieni tai suuri, sen onnistuminen ja asiakkaiden tyytyväisyys on yritykselle tärkeää.  Lisäksi olemme on mukana tukemassa rehtiä kilpailua rakennusalalla. Siitä esimerkkinä, kuulumme Luotettava Kumppani ohjelmaan. Luotettava Kumppani – ohjelma hoitaa toimittajan ja urakoitsijan puolesta tilaajavastuulain edellyttämien tietojen hakemisen eri rekistereistä. Samalla tiedot pysyvät aina ajantasalla. Lisäksi tiedot työntekijöistämme löytyy veronumero.fi:stä , kuten veronumerolaki edellyttää.  Voit hakea ilmaiseksi raportteja yrityksestämme Suomen Tilaajavastuu Oy:n sivuilta: https://www.tilaajavastuu.fi/raportit/ 

Ota yhteyttä ja pyydä tarjous!

myynti@pllrakennus.fi
+ 358 44 3444 858